Lähtövalmisteluja

Sen sellaista sitten. Istun yövuorossa, ja mulla olis ainakin kuus asiaa mitä pitäis tehdä: töitä, alkaa vääntää lontoonkielistä cv:tä, töitä, pysyä hereillä, töitä, kattoa Game of Thronesin kolmatta kautta, töitä, pelata.. Loogillinen lopputulema siis on se, että askartelen blogin kondikseen ja rupeen kirjoittamaan sitä. Kaikkea tota muuta ehtii tehdä sitten myöhemminkin, jos enää jaksaa.

En tiedä kuka tätä tulee lukemaan. Lähtökohtaisesti sivu on pystytetty perheitä ja kavereita varten, koska mitä ilmeisemmin Australiassa on ihan paskat yhteydet jos ei koko aikaa kaupungeissa vietä, ja ainakaan allekirjoittanut ei ajatellut matkustaa viittätoista tuhatta kilometriä vain kännykkäänsä näpyttelemään, eli ei tartte soitella. Yhteydenpito kotiin siis saattaa olla vähän niin ja näin (vaikka mistä sitä sitten tietää, siellähän sen näkee), mutta jos ei muuta niin tässä sitten vähän jotain matkapäiväkirjan tynkää tietyllä sensuurilla, koska esimerkiks vanhempien ei tarvi ihan kaikkea tietää.

Blogivastuu on allekirjoittaneella, eli pariskunnan kauniimmalla ja viisaammalla osapuolella (tätä kirjoittaessa se pitkä tyyppi ei edes tiedä koko blogista, voi olla että jossain vaiheessa mainitsen, jos muistan). Mä tykkään kirjoitella ja mulle tällainen asioiden dokumentoiminen on tärkeämpää - ja mulla nyt ylipäätään on edes jonkinlainen mielenkiinto pitää yhteyttä myös Suomeen.

Nyt on toukokuun loppupuolisko meneillään. Lähtöön on vajaa kuusi viikkoa, ja se on kuulkaa aika vähän se. 41 päivää. Me oltiin erilaisia nuoria mitä tulee lähtövalmisteluihin. Yhtenä kauniina (ihan vitun pimeänä ja mustana ja synkkänä) tammikuisena iltana rupesin ääneen ajattelemaan että olisko ulkomaat jotain, ja että kelaa kun olis siistiä vaikka mennä Australiaan ja poimia banaaneita, kyllä vaan sielu siellä sitten lepäis. Joonas oli vähän että mjoo-o, kai se olis, ja kaks päivää myöhemmin ilmoitin että ostin muuten lentoliput. Jotenkin tolleen se meni. Sen verran oltiin lyöty lukkoon että kesäkuussa lähtö (alkuun piti lähteä alkukuusta, mut sitte haluttiinkin vielä viettää juhannus Suomessa ja mennä mökille, polttaa sauna ja hukkua järveen - suurkiitokset siis sinne työvuorosuunnitteluun kun laitoitte jussiksi päivävuoroja, mikä erikiva tapa aloittaa kesäloma!). Siihen oli tolkuttoman pitkä aika sillon, puoli vuottahan kestää saatana ikuisuuden. Nyt viisi kuukautta myöhemmin voidaan todeta että ei muuten kestä, hehe.

Noh. Ostettiin siis lennot ensin, mikä on just päinvastoin kuin mitä yleensä neuvotaan. Mä vaan pelkäsin ettei koko lähdöstä sitten tuu yhtään mitään jos vaan odotellaan ja jahkaillaan. Nyt kun lentoihin oli kuitenkin uponnut ihan mieletön määrä taateleita, niin asioiden oli vähän pakko alkaa tapahtua. Viisumeja päästiin anomaan vasta helmikuun lopulla kun Joonaksen piti uusia passi sitä ennen, mutta siinä kun ne anottiin, meni ~6 tuntia niin ne oli myönnetty. Oikeesti. Joskus iltakymmeneltä näpyteltiin hakemukset, mä perinteiseen kärsivälliseen tapaani tarkastin Australian Immin sivuilta aamuneljältä että jokojokojoko ja oho, siellähän se. Sen jälkeen se on melkein ollut odottelua + ahkeraa työskentelyä ja sensellaista. Ei niitä käytännön asioita silleen edes ole niin paljon. Vielä pitäis käydä kansainväliset ajokortit hakemassa, mut siinä se sitten rupeekin olemaan.

Tai no.. Miten sen nyt sitten ottaa. Viimeiset pari kuukautta on olleet ihan perseestä, kun on muuttojuttuja puuhannut. Asutaan ilmapatjalla mun mummolassa nyt loppuun asti, oma vuokraluukku irtisanottiin huhtikuun lopussa. Mummolassa on putkiremontti, mikä on kerrassaan ihanaa näin yötyöläiselle ja työmatkakin piteni ainakin vaikka kuinka paljon. No ei, saadaan asua paljon halvemmalla ja rauhassa päästiin hoitamaan tavaroita varastoon (kiitti äiti, Joonaksen äiti, Joonaksen äidin mökki jnejne minne kaikkialle tota romua nyt onkaan roudattu). Melkein kaikki tietty meni roskiin, kuten mun suht uunituore kallis sänkyni, kun ei se vaan mahtunut minnekään. Tyhjästä siis pääsee aloittamaan sitten joskus jos paluu koittaa.

Sellaista. Lähtöön siis päivää vajaa kuusi viikkoa, töissä lusimista vielä viisi viikkoa edessä. 19 työvuoroa (mukaanlukien tämä yö, joka loppuu 2,5 tunnin päästä). Asteikolla yhdestä kymmeneen jännittää ehkä 4. Katotaan mikä meno viikon päästä, tai sitten kun duunit loppuu. Tai viimeistään perillä, jolloin ehkä vihdoinkin sisäistän sen että ollaan johonkin menossa. Tukholmaankin pitäis vielä kerran selvitä sitä ennen, ja sekin tuntuu vielä vähän epätodelliselta..