South East Asia

Huhuh. Niin ne suunnitelmat vaan taas muuttui. Aluks piti olla ainakin vuosi, miksei samantien kaksi tai kolmekin tien päällä ja kokonaissaldoksi tuleekin nyt yhdeksän kuukautta :D

Mä en oikeastaan edes osaa selittää et miksi haluan nyt jo takaisin. Oon kauhuissani seurannut suomalaista mediaa tässä syksyn ja talven mittaan, ja vaikka tilanne ilmeisesti on vähän stabiloitunut, yleinen ilmapiiri vaikuttaa aika kireältä. Oon blokannut ja jopa poistanut pahimpia idiootteja Facebook-kavereistani - osa ihan älykkäitä ihmisiä joiden mielipiteet vaan aiheutti niin järkyttävää syöpää, ettei enää kestänyt. Ja sit iski se supertalvi yhdessä yössä (ai että mä nauroin kun siellä oli miltei kolmekymmentä pakkasta ja Perthissä rapeat 42 ja aurinkoista). Sillon kyl kiittelin onneani et olen täällä - paitsi yöllä, kun ei ollut ilmastointia eikä ulkolämpötila laskenut alle kolmenkymmenen. En onneks halunnutkaan nukkua..

Mut töihin mulla lähinnä on ikävä. Bossista on välillä kuulunut jotain ja jotkut työkaveritkin on vihjannut et ois kiva jos tulisin. Ja must on kiva mennä. Jossei olis tota työtä odottamassa, en varmaan pitäis mitään kiirettä paluun kanssa. Ja nyt kun tuli se asuntohommakin siihen niin aikaistui vaan entisestään. Ihan hyvää se tekee faijallekin välillä maksaa tyhjästä, mut pelkään et se pistää mun asunnon vuokralle jos vitkuttelen paluuta liian kauan, niin tullaan tullaan :D! Ja toukokuussa alkaa kesälomakausi, eli töitä luulis riittävän. Syrjäytän kaikki kesähessut.

Et tässä on nyt menossa mun viimeinen viikonloppu Australiassa (joo, nää mun jutut ei nyt tuu ihan kronologisessa järjestyksessä, palaan vielä siihen roadtrippiin ja muuhun mitä tässä on tehty) ja kotimatka käynnistyy maanantaina. Rinkan heivasin ja myin koska kamaa on snadisti kertynyt.. hups :D ostin naurettavan ison matkalaukun jonka raahaaminen tulee olemaan yhtä helvettiä, mut ainakaan sitä ei tarvii selässään kantaa. Mitään tuliaisia on sit vähän turha odottaa, jos tulisin suoraan tai edes melkein suoraan takaisin niin ois eri asia, mut nyt se on vaan epäkäytännöllistä. Delegoin ne bisnekset sit Joonakselle kun se lähtee takaisin. Äitille tosin käyn sen kulkusen vielä jostain ettimässä, mut that's about it.

Asiaan! Tai Aasiaan. Suuntaan ensimmäisenä Balille, Indonesiaan. Kuumotus on pieni, koska Jakartaan tehtiin pari päivää sitten pommi-iskuja ja Balillekin on takavuosina tehty isompiakin terrori-iskuja, mut seurailen Ulkoministeriön ja Suomen suurlähetystön meininkejä ja jos näyttää siltä että pitää lähteä, niin lähen. Sieltä lentää ympärysmaihin niin halvalla, ettei tunnu juuri missään. No, Balilla (ja naapurisaari Lombokilla) oon vaan viikon ja suuntaan sitten Singaporeen. Siellä alustavasti kolme päivää ja junalla/bussilla Kuala Lumpuriin. Nää kaksi on sellaisia mitä ehkä eniten odotan tältä matkalta. Ja ruoka. Ruokaa odotan kanssa paljon. Mun tänhetkinen lääkitys lisää riskiä suolistoinfektioihin josta syystä päätinkin lopettaa sen - viikon setti jää vielä ottamatta, mutta vatsa ei oo oireillut noin viikkoon muutenkaan, niin jätän sen hätävaraksi jos kivut tulee jossain vaiheessa takaisin eikä pääsyä lääkäriin ole.
No siis. Kuala Lumpurista lennän Siem Reapiin Kambodzaan. Lentojen hinnat meni silleen vähän hölmösti, että Kuala Lumpurissa ehdin olla vain alle viikon, kun taas Kambodzassa on melkein kaksi. Siellä ajattelin Siem Reapin (siellä on ne Angkor Watin temppelit) ja Phnom Penhin (pääkaupunki, kai sielläkin jotain on) lisäksi käydä Sihanoukvillessa, josta en tiedä mitään muuta kuin että se on rannikolla. Phnom Penhinstä meen sitten bussilla Ho Chi Minh Cityyn Vietnamiin. Jos Vietnam kiinnostaa, kattokaa Full Metal Jacket - mun tietämys tosta maasta perustuu pitkälti siihen :D eli ei oo paljon odotuksia tästäkään. Hyvää oon kuullut maasta yleensä, varsinkin etelästä. Oon Vietnamissa kaksi viikkoa ja aion matkustaa sen junalla etelästä pohjoiseen, Hanoihin asti. Suora matka kestää 36 tuntia ja makuuhytti maksaa jotain 60-90 USD, mut pysähdyn ainakin kertaalleen jossain maan keskiosissa päiväksi, kahdeksi.
Hanoista sit lennän Bangkokiin isäni jalanjäljille. Oon Thaimaassa kuukauden ja en tiedä tasan yhtään että mitä teen ja mihin meen. Toivottavasti jotain siistiä. Sieltä sitte Lontoon ja Dublinin kautta takaisin kotiin - Helsinki-Vantaalle osun 3.4 vähän ennen keskiyötä :)

Tässä vielä mun suurpiirteinen reitti matkustuspäivineen - jos tuolla tapahtuu jotain terrori-iskuja, luonnonmullistuksia, sotia tms niin tiedätte missä meen

Bali/Lombok, Indonesia 18.-26.1

Singapore 26.-29.1

Kuala Lumpur, Malesia 29.1-3.2

Kambodza 3.-15.2

Vietnam 15.-29.2

Thaimaa 29.2-30.3

Seuraan saa tietysti liittyä missä tahansa vaiheessa, takaan lämpimät kelit jo nyt!

Roadtrip pt 2 - Skydive

Hups vaan ja taas vierähti kuukausi! En edes muista enää mitä koko road tripilla tapahtui, mut yritetään.

Toisena päivänä vesiputousten jälkeen ajettiin Mission Beachille. Pieni paikka sekin, niin kuin melkein jokainen missä pysähdyttiin, eikä täältäkään silleen jäänyt mitään erityistä mieleen. Jäätiin yöksi, koska mun laskuvarjohyppy oli täällä! Päivällä käytiin rannalla - en oo ikinä uinut niin lämpimässä merivedessä. Ihmeteltiin kun koko rannalla ei ollut ketään meidän lisäksi ja meressäkin oltiin yksin, syy selvis seuraavana päivänä. Suunnilleen marraskuusta toukokuuhun noilla alueilla on hyvä välttää merta, kun box jellyfishit ja stinger rayt on liikkeellä ja ne voi olla hengenvaarallisia. Monilla rannoilla joissa käy ihmisiä on laitettu erillinen uintialue, jossa on sellainen meduusaverkko. Tällä rannalla ei sellaista ollut, seuraavana päivänä löytyi parin kilometrin päästä :D

Noh, skydive! Parhaat kuvat oottekin jo nähneet fabossa, mut laitetaan uudestaan. Tajusin just etten tiedä missä se muistitikku on minkä sain tältä reissulta, täytyy toivoo et löytyy vielä kun en ollut siirtänyt kuvia ulkoiselle kovolle :/

Mission Beachia on kehuttu Australian parhaaks paikaks hypätä, maisemat on vissiin kohdillaan siinä Korallimeren yllä. Ja olihan ne. Olin päivän ekassa hyppyvuorossa ja jouduin herää joskus ennen kuutta kun mestoilla piti olla puol seiska tms. Yli tunti meni odotellessa, siellä "toimistolla" täytettiin noin viisi vastuuvapautuslomaketta ja suostuttiin nimmarilla vähän kaikkeen mitä maa päällään kantaa. Näytettiin joku dvd turvallisuusasioista mitkä käytiin aamun aikana vielä viidesti läpi. Lähinnä siinä oli oikeanlaisesta hyppyasennosta vapaapudotuksen ja laskeutumisen aikana.

Tässä kohtaa multa kysyttiin onko jotain viimeisiä sanoja. "I told you so."

Joskus ennen kahdeksaa hypättiin sit valmiiksi valjaisiin jotka sidottiin niin tuhannella remmillä kiinni, tavattiin hyppypartnerit, otettiin kuvia (ostin siis hypyn lisäksi kuvapaketin rapeaan sadan dollarin lisähintaan, luvattiin 50+ kuvaa ja sain 197 :D) ja lopuks hypättiin minibussin kyytiin ja lähdettiin Tullyn lentokentälle. Meinas muuten tulla paskat housuun kun näin sen lentokoneen. Se oli tyyliin farkkuvolvon kokoinen potkurikone jonka "ovi" oli sellainen ylöspäin rullattava muoviverho mitä näkee kauppojen lastauslaitureilla tms. Meitä oli pilotin lisäksi siellä koneessa kai 14 tyyppiä enkä vieläkään käsitä miten se oli mahdollista.. Täs vaiheessa rupes kaduttaa ja kovasti, mut ei auta. Lento hyppykorkeuteen kesti ehkä 20 minuuttia ja oli täyttä horroria. Turvallisuusohjeet ja hyppyasennot käytiin vielä kertaalleen läpi, valjaat kiinnitettiin kanssahyppääjään ja sit vaan tiukkaa odottelua.

Vielä nauratti

Mä taisin olla kolmas tai neljäs ulosmenijä. Oli hirveetä kattoa kun ne ensimmäiset meni siihen koneen reunalle istumaan. Se kanssahyppääjä on siis se joka istuu ja uhri on periaatteessa sen sylissä, jalat koukussa koneen alla - siis aika pitkälti killuu siinä tyhjän päällä. Kädet on ristissä rinnalla. Ja sit hups vaan ja niitä ei enää näy missään. Lentomatka ylös minä ja mun hyppykaveri Steve istuttiin koneen lattialla, mut ylhäällä kun ekat meni, siirryttiin siihen oviaukon viereiselle pikku penkille ja hilauduttiin siinä oikeelle paikalle. Meinasin oikeesti kuolla kun oltiin siinä ovella ja näin ekaa kertaa kunnolla ulos. Mä en sentään ruvennut tässä kiljumaan toisin kuin eka hyppääjä, mut silmät meni kiinni :D Steve asetteli meidät siihen reunalle istumaan, oli ihan sikavaikea irrottaa kädet siitä koneen reunoilta ja laittaa ne rinnalle. Jalat koukkuun ja koneen alle, pikainen rukous kaikille maailman jumalille että selviin hengissä ja ennen kuin ehdin tajuta mitään, ei mun perseen alla enää ollut mitään.

Se koneen reunalle meneminen, siinä istuminen tasan siihen hetkeen asti että se kone katoaa ympäriltä oli kauheeta. Oikeesti ei oo varmaan koskaan pelottanut niin paljoa, vaikka samalla oli omalla tavallaan siistimpää kuin mikään. Mut siinä samassa kun oltiin tiputtu, se lakkas pelottamasta. Avasin silmät pari sekuntia sen jälkeen, ja oli vaan ihan mieletöntä. Pyörittiin älytöntä haipakkaa, se ilma sattui naamaan kun tuli niin kovaa vastaan, mut ei voinut olla nauramatta. Aivan mieletön fiilis. Vapaapudotusta kesti noin minuutin ja reilu viisi minuuttia sit killuttiin siinä meren yllä ennen laskeutumista. Maisemat oli huikeet ja kaikki vaan nauratti. Oli valehtelematta siisteintä mitä oon ikinä tehnyt. Menisin uudestaankin ja varmaan pelkäisin taas samalla tavalla. Oli 100% sen arvoista!

Jos ikinä mietitte mitä haluun synttärilahjaks - tämän fiiliksen.