Roadtrip pt 2 - Skydive

Hups vaan ja taas vierähti kuukausi! En edes muista enää mitä koko road tripilla tapahtui, mut yritetään.

Toisena päivänä vesiputousten jälkeen ajettiin Mission Beachille. Pieni paikka sekin, niin kuin melkein jokainen missä pysähdyttiin, eikä täältäkään silleen jäänyt mitään erityistä mieleen. Jäätiin yöksi, koska mun laskuvarjohyppy oli täällä! Päivällä käytiin rannalla - en oo ikinä uinut niin lämpimässä merivedessä. Ihmeteltiin kun koko rannalla ei ollut ketään meidän lisäksi ja meressäkin oltiin yksin, syy selvis seuraavana päivänä. Suunnilleen marraskuusta toukokuuhun noilla alueilla on hyvä välttää merta, kun box jellyfishit ja stinger rayt on liikkeellä ja ne voi olla hengenvaarallisia. Monilla rannoilla joissa käy ihmisiä on laitettu erillinen uintialue, jossa on sellainen meduusaverkko. Tällä rannalla ei sellaista ollut, seuraavana päivänä löytyi parin kilometrin päästä :D

Noh, skydive! Parhaat kuvat oottekin jo nähneet fabossa, mut laitetaan uudestaan. Tajusin just etten tiedä missä se muistitikku on minkä sain tältä reissulta, täytyy toivoo et löytyy vielä kun en ollut siirtänyt kuvia ulkoiselle kovolle :/

Mission Beachia on kehuttu Australian parhaaks paikaks hypätä, maisemat on vissiin kohdillaan siinä Korallimeren yllä. Ja olihan ne. Olin päivän ekassa hyppyvuorossa ja jouduin herää joskus ennen kuutta kun mestoilla piti olla puol seiska tms. Yli tunti meni odotellessa, siellä "toimistolla" täytettiin noin viisi vastuuvapautuslomaketta ja suostuttiin nimmarilla vähän kaikkeen mitä maa päällään kantaa. Näytettiin joku dvd turvallisuusasioista mitkä käytiin aamun aikana vielä viidesti läpi. Lähinnä siinä oli oikeanlaisesta hyppyasennosta vapaapudotuksen ja laskeutumisen aikana.

Tässä kohtaa multa kysyttiin onko jotain viimeisiä sanoja. "I told you so."

Joskus ennen kahdeksaa hypättiin sit valmiiksi valjaisiin jotka sidottiin niin tuhannella remmillä kiinni, tavattiin hyppypartnerit, otettiin kuvia (ostin siis hypyn lisäksi kuvapaketin rapeaan sadan dollarin lisähintaan, luvattiin 50+ kuvaa ja sain 197 :D) ja lopuks hypättiin minibussin kyytiin ja lähdettiin Tullyn lentokentälle. Meinas muuten tulla paskat housuun kun näin sen lentokoneen. Se oli tyyliin farkkuvolvon kokoinen potkurikone jonka "ovi" oli sellainen ylöspäin rullattava muoviverho mitä näkee kauppojen lastauslaitureilla tms. Meitä oli pilotin lisäksi siellä koneessa kai 14 tyyppiä enkä vieläkään käsitä miten se oli mahdollista.. Täs vaiheessa rupes kaduttaa ja kovasti, mut ei auta. Lento hyppykorkeuteen kesti ehkä 20 minuuttia ja oli täyttä horroria. Turvallisuusohjeet ja hyppyasennot käytiin vielä kertaalleen läpi, valjaat kiinnitettiin kanssahyppääjään ja sit vaan tiukkaa odottelua.

Vielä nauratti

Mä taisin olla kolmas tai neljäs ulosmenijä. Oli hirveetä kattoa kun ne ensimmäiset meni siihen koneen reunalle istumaan. Se kanssahyppääjä on siis se joka istuu ja uhri on periaatteessa sen sylissä, jalat koukussa koneen alla - siis aika pitkälti killuu siinä tyhjän päällä. Kädet on ristissä rinnalla. Ja sit hups vaan ja niitä ei enää näy missään. Lentomatka ylös minä ja mun hyppykaveri Steve istuttiin koneen lattialla, mut ylhäällä kun ekat meni, siirryttiin siihen oviaukon viereiselle pikku penkille ja hilauduttiin siinä oikeelle paikalle. Meinasin oikeesti kuolla kun oltiin siinä ovella ja näin ekaa kertaa kunnolla ulos. Mä en sentään ruvennut tässä kiljumaan toisin kuin eka hyppääjä, mut silmät meni kiinni :D Steve asetteli meidät siihen reunalle istumaan, oli ihan sikavaikea irrottaa kädet siitä koneen reunoilta ja laittaa ne rinnalle. Jalat koukkuun ja koneen alle, pikainen rukous kaikille maailman jumalille että selviin hengissä ja ennen kuin ehdin tajuta mitään, ei mun perseen alla enää ollut mitään.

Se koneen reunalle meneminen, siinä istuminen tasan siihen hetkeen asti että se kone katoaa ympäriltä oli kauheeta. Oikeesti ei oo varmaan koskaan pelottanut niin paljoa, vaikka samalla oli omalla tavallaan siistimpää kuin mikään. Mut siinä samassa kun oltiin tiputtu, se lakkas pelottamasta. Avasin silmät pari sekuntia sen jälkeen, ja oli vaan ihan mieletöntä. Pyörittiin älytöntä haipakkaa, se ilma sattui naamaan kun tuli niin kovaa vastaan, mut ei voinut olla nauramatta. Aivan mieletön fiilis. Vapaapudotusta kesti noin minuutin ja reilu viisi minuuttia sit killuttiin siinä meren yllä ennen laskeutumista. Maisemat oli huikeet ja kaikki vaan nauratti. Oli valehtelematta siisteintä mitä oon ikinä tehnyt. Menisin uudestaankin ja varmaan pelkäisin taas samalla tavalla. Oli 100% sen arvoista!

Jos ikinä mietitte mitä haluun synttärilahjaks - tämän fiiliksen.