torstai 11. kesäkuuta 2015

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty


Meidän matka alkaa siis Cairnsista, Australian koillisosasta Korallimeren rannoilta (lukekaa Wikipediaa jos speksit kiinnostaa, mua alkaa vaan nukuttaa). Oikeastaan - kyllä jokaisen itseään kunnioittavan suomalaisen pitäisi tuntea tämä kaupunki, koska itse Iltalehti toi sen taannoin maailmankartalle täällä meilläkin! :D
Klassinen aloituskohde olis varmaan ollut Sydney ja se oli meilläkin alkuun harkinnassa. Kun nyt kuitenkin tähän aikaan vuodesta lähdetään, päädyttiin trooppiseen Queenslandiin. Matka kun tosiaan käy eteläiselle pallonpuoliskolle, jossa talvi alkoi virallisesti viikko sitten. Olin jostain kuvista näkevinäni että Tasmaniassa on lunta ihan reilusti. Tiedä sitten..

Mun tiedot ja kokemukset Australiasta on tosi hämärän peitossa. Oon lukenut pari reissublogia alusta loppuun (suurkiitokset kirjoittajille, olisin ihan kujilla ilman niitä), pyörinyt foorumeilla ja googlettanut sormeni kipeiksi. Mulla ei taida olla yhtäkään kaveria joka tuolla olis joskus käynyt, sattumalta töissä kuulin yhden kollegan viettäneen mantereella muutaman hyvin viinanhuuruisen kuukauden. Cairnsissa oli kuulemma viihtynyt viikon, ja tätä oon muualtakin kuullut. Ilmeisesti se on loppuviimeksi aika pieni kaupunki, nopeasti nähty ja koluttu. Jopa vähän tylsä. En tiedä, en tuomitse, veikkaan että kolmen viikon päästä kaikki on niin uutta, eksoottista ja käsittämättömän siistiä että siitä tulee mun uus lempipaikkani maailmassa, niin kuin Vantaasta konsanaan!

Tuolla yläoikeella ollaan kolmen viikon päästä tähän aikaan!

Noilla huudeilla banaani on ilmeisesti sellainen "the juttu" mitä tulee working holiday -viisumilla reissaileviin työttömiin rantapummeihin. Sitä siis kasvaa joka puussa ja pensaassa, enempi vähempi ympäri vuoden. Tammikuusta asti oon henkisesti asennoitunut että banaaneja mennään poimimaan (pistetään pistetään banaania poskeen..). Kai siellä jossain jotain mangoja, papayoita ja sokeriruokoakin on, mutta jotenkin nään banaanit meidän kohtalona. Koska oon ärsyttävän helposti stressaantuva ja Joonas on tartuttanut sen työstressin nyt muhunkin, oon oikeesti jo nyt kysellyt vähän sieltä täältä että kuis ois hommia tiedossa. Ei tietenkään mitään varmaa, mutta veikkaanpa että Atherton Tablelandsin taaaai Innisfailin suuntaan jatketaan sitten ekapäivien jälkeen. Molempiin on karkeasti sadan kilometrin matka Cairnsista, eri suuntiin vaan. Mut katotaan nyt, kuukauden päästä ollaan viisaampia.

Noh. Nyt meillä on varattu alkupäivien majoitus. Ollaan perillä siis keskiviikkona aamuneljältä (tiistaina klo 21 Suomen aikaa). Veikkaanpa että vietetään lentokentällä ekat tunnit ja aamun valjetessa etsitään ensin hotelli, ja mikäli sinne voi jättää kamat säilöön huonetta odottamaan, niin näin tehdään. Huoneen saa vasta joskus iltapäivällä, kahden tai kolmen aikoihin.. Jos ja toivottavasti kun ollaan skarppeja heti aamutuimaan, niin hoidetaan asiat kuntoon. Pankkitilit (paitsi voidaan avata ne jo Suomesta käsin ja vain noutaa pankkikortit ja lyödä parit nimet papereihin sitten siellä), puhelinliittymät, verokortit/numerot jnejne. Paha vielä mennä sanomaan, voi olla että menee pläänit ihan uusiksi, ehkä meidän kamat hukkuu ja päätyy jonnekin ambomaahan, tai ehkä lento ei koskaan pääse edes Hong kongiin vaan katoaa mysteerisesti jo itä-Euroopan ilmatilassa.. (no nyt mä en varmaan edes pääse koko lennolle)

Cairnsista on erinomaisa pääsy esim. Suurelle Valliriutalle, jonne ainakin meikäläinen ahkerasti haikailee päiväreissulle. En sukella, mutta voi sinne mennä snorklaamaankin. Ne ei mitään ihan naurettavan hintaisia matkoja oo, ja mitä oon ymmärtänyt niin niitä myös myydään vähän joka hotellin, hostellin, b&b:n ja baarin aulatiskillä, kadunkulmilla, lehtikiskoilla, you name it, they have it.. Jos nyt ei heti alkuun tätä päästä toteuttamaan, niin jossain välissä!

Pakkaamiselle en muuten oo suonut vielä ajatustakaan. Onhan tässä vielä 18 päivää lähtöön. Viime viikonlopun vietin työkavereiden kanssa merellä, käytiin Tukholmassa (tai siis ne kävi, mä olin merisairas ja nousin vasta kun laiva lähti takas Helsinkiin). Sain ilmeisesti tuberkuloosin tai vastaavan denguekuumeen tältä eksoottiselta reissulta, ensin tuli kurkku kipeeks, sitten infernaalinen nuha, tukkoisuus ja kuolema, nyt yskittää ja henkeä ahdistaa. Lääkäri totes ettei juuri mitään ole tehtävissä, määräs mulle lepoa loppuun asti ja tämän viikon vuorot saigonia. Vähän ärsyttää, kun niin vähiin käy vuorot, mut on tää olokin aika horroria. Kai tän ajan vois rakentavastikin käyttää, mut.. munhan pitää levätä!

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Varusteurheilu eli painajaisia pakkaamisesta

Rupee olemaan sellaista pientä jännitystä ilmassa, molemmilla. Joonasta vissiin lähinnä mietityttää työnsaanti, mua taas stressaa jokseenkin kaikki muu.

Pakkaaminen. Siis pakkaaminen!? Mulla on rinkassa tilaa 65 litraa, mutta ei oikeastaan mitään käsitystä että mitä se konkreettisesti tarkoittaa.
Nyt kun asutaan siellä mun mummolassa, niin suurin osa omista kamoista on edelleen purkamatta Ikean kasseissa, laatikoissa ja erilaisissa nyssäköissä. Vuokrakämpästä kun lähdettiin, pyrittiin ottamaan tohon mummolle mukaan enää sellaiset "välttämättömät", mutta pipariksihan tämäkin suunnitelma sitten meni :D no okei, alusta asti oli tiedossa että asutaan mummolla pari kuukautta. Siellä oli astioita jo valmiina, tuotiin mukana oikeestaan vain säilytyspurkkeja ja paistinpannu. Kaikki petivaatteet ja pyyhkeet sunmuut tekstiilit tuli myös mukaan, koska silloin ei ollut mitään muutakaan paikkaa minne niitä laittaa. Mutta sitä tavaraa on siis ihan julmetusti. Mulla on sellainen jätti-iso Icepeakin sali/lätkäkassi, joka on täynnä mun vaatteita. Mulla on yksi Ikean sininen säkki joka on täynnä mun vaatteita. Kaapissa on jonkin verran mun vaatteita. Sohvan käsinojalla, tuolin selkämyksellä, lattialla, pesukoneen takana, päällä ja edessä on mun vaatteita. Kenkiä on eteisessä tällä hetkellä seitsemän (!!) paria, ja kuusi niistä on mun.

Totta kai noista tavaroista vielä karsitaan. Luultavasti palautan kaikki työvaatteeni juhannuksen jälkeen, koska niille ei oo mitään järkevää säilytyspaikkaa, paluupäivää tai edes kuukautta ei ole vielä tiedossa, eli vaikka työsoppari jatkuukin nollatuntisena niin ei siitä jatkosta kuitenkaan vielä tiedä.
Työkamojen myötä myös aika moni tavallinen toppi ja t-paita lähtee roskiin, pitkillä paksuilla sukilla ei ehkä reissussa tee paljonkaan (toivottavasti) - villasukat lähtee silti mukaan. Varmuuden vuoksi.
Käyttötavaroita, siis niitä lakanoita ja pannuja ja mitä kaikkea, viedään varastoon sitä myötä kun ei enää tarvita. Mulla on siis duunia vielä juhannukseen asti ja sen jälkeen ollaankin enää viikko Suomessa. Toiveissa olis päästä vielä silloin mökille, jonne myös osa noista romuista on menossa säilöön, mutta taas toisaalta ei tiedä että onko esim. autoa käytössä silloin. Toivottavasti ei ainakaan omaa.

Jotenkin ei vaan yhtään hahmota sitä miten vähän aikaa tässä on. Tasan neljä viikkoa lähtöön, mulla vielä 10 työvuoroa, lähden Tukholman risteilylle ensi viikonloppuna, kaverin kanssa pitäis Lintsille ehtiä ja muitakin ihmisiä olis vielä hauska ehtiä nähdä. Ja sitten se viimeinen vapaa viikko, ja mä vähän pahaa pelkään että kaikki käytännön järjestelyt kaatuu sinne. Kai se vaan täytyy sitten silloin tehokkaasti järjestellä.

Mut mitä hittoa pakataan vuoden reissulle mukaan? Lähtökohtaisesti kaikkea saa sieltäkin, mut toki mukaan otetaan mitä pystytään. Hygieniatarvikkeita täytyy vielä täydentää ja esim. aurinkorasvaa vois ostaa jo täältä päästä. Mä en ainakaan tarvii enempää vaatteita (enää ikinä, alkaa tuntua siltä..). Mut mites vaikka kengät? Joonas omistaa kai kahdet ja oletan et yhdet se ottaa mukaan. Mulla on kuudet, joista kaksi on työkenkiä eli niitä ei lasketa. Yhdet ballerinat, kahdet converset (varrella ja ilman) ja yhdet sellaiset treenilenkkarit/tossut/mitkälie. Ballerinat on kivat arkikäytössä, sopii rannalle, baariin, kaupunkiin, melkein minne vaan. On ne jo vähän kulahtaneet ja hyvin käytetyt, mutta eipä toisaalta harmita kympin kenkiä heittää poiskaan sitten kun ei kunto enää kestä. Consseja tuskin tartten kaksia mukaan, mutta millaiset popot olis hyvät esimerkiks farmityötä ajatellen? Treenitossut vai Converset vai pitääkö mun oikeasti ostaa vielä jotain? Tällaisiin mietteisiin mä menetän yöuneni tätä nykyä..

Monta paria paitoja? Riittääköhän huppari, en mä ainakaan nahkatakkia ala sinne kiikuttamaan, ei se edes mahdu minnekään. Mulla on pari mekkoa/hametta, yhdet shortsit, joogapökät ja yhdet perushousut. Yläosia oon hamstrannut maailmanloppu mielessä, mutta alaosat voi laskea yhden käden kahdella sormella.. Voiko sukkia olla liikaa, tai alusvaatteita?

Oon aina pitäny itteäni jotenkin poikamaisena tyttönä, kun ei mua kiinnosta meikit tai vaatteet, mut niin vaan sitä välillä paljastaa jopa itsestään yllätyksiä. Jospa tässä alkuviikon vapailla ehtis edes vähän alusta miettiä tätä asiaa. Toivottavasti. Ehtii ehtii!