torstai 23. heinäkuuta 2015

Muutoksia

Se ilo loppu sitten lyhyeen! Saatiin viime perjantaina kenkää saaresta, ehdittiin siis töitä tehdä kokonaista kolme päivää, vajaa viis päivää vietettiin koko resortissa. En tiedä saatiinko loppupuheissa tekosyy vai oikeastiko ne siitä syystä potki pihalle, mutta minkäs teet enää, lähdöt tuli. Johtui siis meikäläisen baarityöskentelystä, joka oli ilmeisesti liian epäsosiaalista tms. En ollut sellainen henkilö jota etsivät, kun yhtenä hiljaisena iltana nojailin baaritiskiin sen kummemmin mitään tekemättä.. ei ollut asiakkaita, tiski kiilsi puhtautta ja pöydätkin oli jo blokattu. No, pääsipähän kokeilemaan.

Toi laiturinnokka oli ihan jees paikka juoda aamukahveja ja viettää siestaa. South Molle Island.
Viime viikonloppu vietettiin Airlie Beachilla. Tarkoitus oli vihdoin käydä vähän tutustumassa paikalliseen luontoon, siinä keskustan tuntumassa oli joku bush walk, Airlie Creek Walk tai vastaava, mutta mulla oli jotenkin naatti olo koko viikonlopun ja kurkkua särki ja kelit oli vielä suht viileät silloin. Ei sit oikein tehty mitään, kateltiin leffoja ja nukuttiin. Maanantaiaamuna hypättiin bussiin ja tultiin tänne.

Ayr on ~8000 asukkaan kylä vajaan sadan kilometrin päässä Townsvillesta, ja alue tuottaa valtaosan koko maan sokeriruo'osta. Wikipedian mukaan täällä on kokonaista kuusi pubia (kahdessa ollaan käyty) ja "keskuskadun" kävelee läpi noin kymmenessä minuutissa, jos tallustaa hissukseen. Täällä on leffateatteri joka on auki viitenä päivänä viikossa, keilahalli ja kirjasto. Uimahallikin löytyy (ei siel tosin taida olla kuin yksi ulkoallas) mutta sekin on kiinni syyskuuhun asti.. Muutama pikaruokaravintola, pari supermarkettia ja sekalaisia pikkuputiikkeja. Ranta löytyy ~10 kilometrin päästä, mutta siitä ei kauheasti iloa ole kun ei ole autoa eikä täällä ole julkista liikennettä. Siinäpä se Ayr sitten olikin.

Kylästä löytyy kaksi working hostellia, toinen vähän syrjemmässä, ulkoisesti viehättävä ja siistinoloinen, joten luonnollisesti siellä oli täyttä ja päädyttiin keskuskadulla sijaitsevaan paikkaan. Maksetaan $150 viikossa kolmen hengen koirankopista (siis jeesuskristus niitä huoneita.. pieniä!). Odotusaika töihin on kuulemma noin kolme viikkoa, mutta mitä work listia olen iltaisin katsellut, kausi ei nyt taida olla kuumimmillaan.. Tai tuntuu että vähän joka toisella on jatkuvasti vapaapäiviä, mut en sitten tiedä. Ekana iltana meidän edessä jonottamassa oli 18 nimeä, nyt kuusitoista.

Rahaa täällä nyt ei ihan älyttömästi saa kulumaan, koska tekemistä ei oo, mut käyhän tää aika sitten helvetin pitkäksi.. Syödään, luetaan, pelaillaan (kännyköillä), katellaan leffoja, syödään.. Joka päivä ollaan poistuttu hostellista, käydään kaupoissa pyörimässä, kierrellään siellä täällä, ollaan vaan. Kelit on vihdoin alkanut parantua, lämpötilat on päivisin kahdenviiden luokkaa eikä iltaisinkaan tarvitse palella. Hiostavaa ja painostavaa, toivottavasti kohta sataa.

Sellaista tällaista. Tänään tultiin kirjastoon. Vierailijakortti (ei-asukkaalle) maksoi $25, sillä saa rajoittamattoman wifin (hitaan luonnollisesti) ja lainausoikeuden kokonaiseen kahteen (2) kirjaan neljäksi viikoksi kerralla. Et sentään nyt jotain tekemistä edes, mulla loppuikin jo luettava iPadilta. Vastapäätä meidän hostellia on myös kuntosali, johon kelasin vielä käydä jäsenyyden hommaamassa, jos jatkais Suomessa
alkanutta uutta harrastusta, kun mä nyt kuitenkin oon mun jumppatossuja raahannut tänne asti mukanani :D!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti