perjantai 3. heinäkuuta 2015

Trinity Beach

Lähdettiin rannalle, koska rannalla on mukavaa. Cairnsissa ei varsinaisia rantoja kuitenkaan ole, ainoastaan satama ja sellaisia mutakenttiä joita voisi kaukaa erehtyä rannaksi luulemaan, mutta uimista varten sinne on rakennettu Lagoon. Se on siis sellainen iso allas jonka ympärillä on vähän hiekkaa ja vähän enemmän puistomaista nurmialuetta, piknik-pöytiä ja mitä vielä. Sijainti on keskeisesti suoraan Esplanadella. Eilen käytiin kaupasta hakemassa voileivät ja limpparia ja mentiin sinne lounastamaan, ihan viihtyisä paikka. Ei kuitenkaan tänään menty sinne, vaan hypättiin aamusta bussiin ja ajeltiin kolmisen varttia pohjoiseen ihan oikeelle rannalle, Trinity Beachille.




Kattelin jo aamulla säätiedotusta vähän skeptisenä koska puolipilvistä lupailtiin ja niinhän se vähän oli. Ranta oli kohtuullisen pieni mutta pitkä, siinä rantakadulla oli joitain majoitusliikkeitä ja ravintoloita, taas piknikpöytiä, ilmaisia ja jopa kohtuullisen siistejä wc-tiloja (koska Suomessa?).



No, mehän ollaan suomalaisia niin mikäs sen luonnollisempaa kuin valikoida se viikon synkin päivä ja lähteä käristymään. Levitettiin kamat rannalle ja mentiin kastelemaan varpaita.. ..joopa joo, noi miehen kokoiset aallot meni ja pyyhkäs melkein jalat alta ja aika pian siinä kastu jo muutakin kuin jalkaterät. Hämmästyttävän lämmintä merivettä ja varmaan puoli tuntia siinä vierähti pyöriskellessä, meduusoja, krokoja tai haita ei näkynyt. Aurinkokin viimein suvaitsi näyttäytyä ja taivaskin rupes suht sininen olemaan joten siirryttiin pyyhkeille grillaantumaan. Koska osa meistä palaa pelkästään ajatellessaan aurinkoa, jo Suomesta lähti mukaan aurinkorasvaa suojakertoimella 50+. Otettiin sellaista kuin Hawaiian Tropic, joka on kiva merkki, levittyy ja imeytyy nopeasti ja tuoksuu kivalta. Siinä on kookosta jonka huhutaan syventävän ja nopeuttavan rusketusta, mikä on allekirjoittaneen mielestä tietenkin vaan plussaa.

Nyt hotellilla Joonaksella vähän otsa ja kintut punoittaa, mutta ei se mun mielestä palanut ole. Väriä tarttui ainakin vähän molempiin, mikä oli myös oikein tervetullutta. Mäkin oon näihin täkäläisiin verrattuna aika kalvakka, puhumattakaan sit tosta yhdestä albiinosta..

Tänään olis suunnitelmissa vielä lähteä Night Marketiin, sellaiseen markkina/toripaikkaan jossa myymälät on avoinna joka päivä 16:30-23:30. Siellä on ruokakojuja ja eilen käytiinkin siellä vetämässä kiinalaista - 13,5 dollaria maksoi keskikokoinen lautanen johon sitten lapataan oman maun mukaan reilusta kymmenestä eri vaihtoehdosta mätettävää. Hyvää oli ja nälkä lähti! Noin muuten siellä myytiin lähinnä turistikrääsää, niitä samoja lautastauluja ja avaimenperiä kuin maailman jokaisessa turistikylässä ja -kaupungissa, toki täällä lisänä oli vielä "aidot ja toimivat" bumerangit ja didgeridoot. Ja yks käytävä oli täynnä aasialaisia jotka kauppas hierontaa! 15 dollaria kustansi 45 minuutin "full body massage". Ei eilen jotenkin pokka riittänyt mutta ajateltiin tänään käydä tyyppaamassa onko se mistään kotoisin :D! ei siellä ainakaan happy endingiä tarvitse pelätä, kovin kyllästyneen näköisiä neitokaisia siellä palveluita tarjosi ja tilatkin oli puolinäkyvissä verhon takana.

Iltapäivällä kirkastui!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti